Aina päädyn tähän samaan: huomaan lataavani suuhuni sipsejä, karkkeja tai jotain muuta ei-niin-terveellistä, vaikka oon päättäny muuttaa elämän tapani. *huoh* Ehkä taas huomenna aloitan uuden elämän?

Elämän tapojen muuttaminen ei muuten ole mikään pikkujuttu. Kun liikunta on jääänyt erinänisten hyvien tekosyiden takia on hirmu vaikea saada se taas osaksi jokapäiväistä elämää. Varsinkin pienen lapsen vanhempana, kun viime viikot on tuntunut, että koko ajan on joko itse sairas tai sitten lapsi. Onneksi se laihdu liikkumalla- kurssi pakottaa raahautumaan vesijumppaan kaksi kertaa viikossa...paitsi nyt, kun olen jossain 600 km päässä.

Viikon haasteeksi KolmenPienenPorsaanHaasteeseen annoin 3 annosta hedelmiä/marjoja per päivä sekä kolme vatsalihastreenia/vko. Kuulostaa pikkujutulta ihmiselle, jolla elämäntavat on kunnossa. Entäpä sitten meille, kolmelle pienelle porsaalle? No yhden pakastimesta ei löydy marjoja, toinen ei saa syötyä niitä paljaaltaana ja kolmas, minä PikkuPossu olen lomailemassa ja elän kahden muun perheen ehdoilla. En osaa tuoda tarpeeksi esille asiaa: minä tarvin hedelmiä! Tekosyitä, tekosyitä. Retuperällä on, tiedetään... 

Entäs ne vatsikset? No eipä ole tullut tehtyä. Ei vaatisi tilaa, aikaa, välineitä. Sen kuin tekisi. Mutta ei. Laiska, mikä laiska.

No jos jotain hyvääkin, niin: Olen nyt käynyt kahdesti vesijumpassa ja AI IHANUUTTA!!! Saan oman kuntosaliohjelman varmaankin ensiviikolla, jota voin ehkä sitten vesijumppien loputtua alkaa harrastaa. Ja toisaalta soveltaa ohjelman myös kahvakuulatreeniin, kun sellaiset aion hankkia. Pikkuveli opasti kahvakuulien kanssa ja voin kertoa, että oli kokemus! Ensinnäkin tajusin kuulien monipuolisuuden ja toisekseen AH IHANA KIPU! 

Muuta hyvää kerrottavaa on! Olaan täällä käyty ulkoilemassa sään sallimissa rajoissa. Huomasin, että hölkkääminen ei satu, eikä sen myötä happi lopu. Sen sijaa se on aika kivaa ja hölkkävauhtinikin on ihan ookkei! Tosin jalat ei jaksa mahdottomia, mutta ihana huomata ettei koko kroppa ole paskakunnossa! 

 

Tämmöisiä tällä erää. Täytyy vielä tässä vaiheessa nostaa hattua KeskPossulle, joka on saanut painon tasaiseen laskuun sekä IsoPossulle, jonka paino ei ole noussut sairasteluista hulimatta ja jota on purrut urheilukärpänen. Vielä kun tämä PikkuPossukin saisi tsempin päälle, että se puntarin lukema laskisi! Mutta voin kyllä kertoa, että olen salaa iloinen jo siitä, ettei lukema ole noussut. Tuntuu, että sen verran vähän olen mitään tehnyt tämän kuukauden aikana, mitä KolmenPienenPorsaanLaihtumisHaaste on kestänyt. Olisi varmaan aika oikeasti tehdä asioille jotain..