Täytyy todeta, että haastavaksi on KolmenPienenPorsaanLaihtumisHaaste käynyt. Kukin possu on vuorollaan sairastanut ja sen lisäks lapset sairastanut ja joka puolelta koeteltu meidän päätöstä paremmasta elämästä. Sitkeittä emakoita ollaan, sillä hengissä kuitenkin vielä ja yhteensä on lähtenyt jo melkein kymmenen kiloa!! IsoPossu on muuttunu urheiluhulluksi ja KeskiPossu "vaan laihtuu". Loistavaa me! Sitten otetaankin vähän toisenlainen näkökanta asiaan. Meikäläisen osuus tuosta MelkinKymmenestäKilosta on 1-2, riippuu mistä katotaan. Mutta laskussa ollaan kuitenkin!

Minun osaltani haasteet on epäonnistunut tasasta tahtia ja ellen halua maksumieheksi tuolla muutaman viikon päässä häämöttävänä päivänä, niin jotain pitäis tehdä. Ei pitäis vaan TÄYTYY suorittaa haasteet läpi ja sen lisäksi laihtua!

Uutta elämäähän viimeksi täällä uhosin. No se on oikeasti alkanut! Pyrin syömään kaksi lämmintä ateriaa päivässä ja siinä oon onnistunu nyt viikon ajan! Sen lisäks syön WellnessShakea säännöllisesti vähintään kerran päivässä. Makeanhimopäivinä kolme kertaa. Sen ansiosta kaakao on jääny pois, jota ole juonut silloin, kun muut ottaa kahvia. Myös karkki on jäänyt vähälle, tai voisin sanoa, että kulutan karkkia nyt niin kuin kuka tahansa tavallinen ihminen. Mielessähän se on päivittäin, mutta Wellnessin avulla pysyn poissa karkkihyllyltä. Lisäks huomasin, että suklaa maistuu hyvälle! Mikä tahansa suklaa, mitä kaupasta saa! Vielä pari viikkoa sitten piti syödä vähintään 250g ennen, kuin oli maistunut riittävästi. Nyt pieni patukka riittää, enkä haluakkaan enempää. Tosin siihen vaaditaan, että olen syönyt koko päivän oikein. Muuten voi kyllä käydä hassusti.

Muuta uuteen elämään liittyvää on se, että mun tekee mieli tuoretta, vihreää tai muita värillisiä kasviksia, hedelmiä, marjoja ja VETTÄ! Ja käytän niitä reippaasti päivittäin! Vielä on opettelemista, mutta hyvään suuntaa mennään. Aamusinkaan ei ole niin nälkä, että ällöttää vaan ihan reilusti saan nauttia siitä aamupalan teosta. Johon puolestaan liittyy se, että herään aiemmin ja siihen taas se, että menen aiemmin nukkumaan ja uni tulee! Paitsi tietysti tänään, kun bloggailen..

Sitten urheilu-uutisiin. Vesiliikunta on ihanaa! Oon aina rakastanu vettä! Lillun suihkussakin aina niin kauan, kuin mahdollista ja uiminen on super kivaa! Kävin aiemminkin harrastamassa vesiliikuntaa, mutta sain siitä pään- ja niskasärkyä. Nyt ei ole ollut sellaisia ongelmia. Hyvältä tuntuu koko kehossa! Luulen, että olen nyt paremmassa kunnossa, kuin silloin ja sen takia en kipeydykään, kun olen siellä vedessä oikeassa asennossa ilman vääriä jännityksiä.

Eilen olin läskikurssiin kuuluvalla spinning-tunnilla, joka vedettiin samaan tahtiin, kuin mille tahansa ryhmälle. Oli nimittäin yleinen vuoro, mutta meille laihduttajille oli varattuna etukäteen ilmaiset paikat. Menin tunnille reippaana, iloisena ja positiivisin odotuksin pari minuuttia myöhässä. Muut aloitteli lämmittelyä, kun pirteä ja ystävällinen ohjaaja tuli vielä opastamaan minua pyörän säätöjen kanssa. Kun säädöt oli saatu kohdalleen ja juomapullo hollille, kipusin pyörän selkään ja ajattelin, että tästä tulee kivaa. Kunnes aloin polkea.

Ensinnäkään vastuksen säätäminen ei tahtonu onnistua. Poljin aivan liian kevyellä ja jalat vain sinkoili edes takaisin. Toisekseen, vaikka sarvien ja penkin väli oli mitattu ja piti olla ok, en meinannut ylettyä sarviin. Homma alkoi kuitenkin hyvän musiikin ja innostavan ohjaavan ansiosta sujua ja tuntui ihan kivalta, kun alku kankeus oli voitettu. Tuntui kivalta siihen asti, että ei tuntunut kivalta. Oikean jalan varpaat oli tunnottomat. Ilmeisesti kengän nauhat tai polkimet siteet oli liian tiukalla. Yritin haeskella toisenlaista ajoasentoa, mutta turhaan. AHDISTI! Teki mieli itkeä! Koska siinä vaiheessa oli poljettu jo itsemme hikeen, luulin aikaa kuluneen reippaasti. Niinpä päätin antaa koiven kärsiä ja jatkaa samoin säädöin.

Jossain vaiheessa jalasta kai häipy tunto kokonaan, koska ei enää sattunutkaan. Yhden kappaleen ajan poljettiin istualtaan reippaasee tahtiin, tuntui kivalle. Sitten laitettiinkin vastusta lisää ja noustiin hölkkäämään. Hölkästä siirryttiin etunojaan, edelleen seisovassa asennossa ja lisättiin vastusta ja taas hölkättiin. Jalat oli tulessa! Ihan kamalaa! Ihan kamalan kamalaa! Kun päästiin taas istuen ajelemaan pyörällä omaan tahtiin, niin olo parani. Ainakin siihen asti, että oikea jalka muistutti verettömyydestään. Ajattelin, että on enää noi vartti jäljellä ja jatkoin jalan kidutusta.

Ja taas mentiin. Lisättiin vastusta ja tehtiin spurtteja seisten ja istuen. Näytti hirmu hauskalta, kun yhtäkkiä ohjaaja veti takamuksensa penkin yli, taakse ja polki sieltä. Osasin jotenkin kuvitella, miltä se tuntuisi jaloissa. Kun tuli uudestaan samanlainen tilanne, yritin mennä perässä. No enhän minä päässyt. Onneksi en! Todennäköisesti en olisi päässyt siitä ylös ja mitäs sitten?! Jalat kiinni polkimissa ja persus jumissa penkin takana.